• Emmi Pyykkoe

Muoviton maaliskuu ja SOPO Raakasaippuat


Rehellisesti puhuen en ollut ennen kovinkaan tarkka siitä, millä pesin itseäni tai tiskejäni, tai mitä hieroin iholleni - paitsi että shampoon tuli maksaa jotain kolmen ja neljänkymmenen euron väliltä, suosin niitä värikkäimpiä konetiskisaippuoita ja tietysti - kaikki oli pakattu muoviin. Joitakin vuosia sitten alkoi enenevissä määrin ahdistamaan tietoisuus siitä, kuinka paljon kulutamme pelkästään muovia päivittäin; kaikki ympärillämme on pakattu muoviin. Olin jo vuosia kärsinyt ajoittain selittämättömästä ihottumasta käsivarsissani. Päätin pienin askelin muuttaa kulutustottumuksiani. Nykyään meillä perheessä pestään tiskit, iho ja hiukset kotimaisella raakasaippualla. Tiedä sitten mistä johtuu, mutta eipä ole enää muuten näppyjä käsissä.

Sopo-saippuat ovat aitoja, luonnollisista aineksista valmistettuja ”raakasaippuoita”, joita ei loppuvaiheessa kuumenneta. Saippuoituminen tapahtuu itsestään, huoneenlämmössä, mutta se vie aikaa. Saippuan kypsyminen kestää noin 5-6 viikkoa.

Maria Nordin alkoi kehittelemään Sopo-saippuoiden ideaa vuonna 2017 kyllästyessään nestemäisiin pesuaineisiin. Nordin kirjoitti tuolloin paljon nestemäisten tiskiaineiden sisältämistä kemikaaleista. Mariaakin on jo vuosia harmittanut, koska paljon puhutaan muovin vähentämisestä, mutta kuitenkin kaupoissa rivikaupalla nestemäisiä, muovipulloihin pakattuja pesuaineita ja shampoita. Lisäksi Marian oli ollut niin vaikeaa löytää laadukasta AITOA palasaippuaa (ja varsinkin hajusteettomana).


-Olen usein ihastunut jonkin palasaippuapakkaukseen, mutta lähempi tarkastelu onkin paljastanut, että kyseessä ei ole aito luonnon aineista valmistettu saippua vaan synteettisisitä sulfaateista tehonsa saava pesuaine, Nordin summaa. 


Marian suunnittelema, Suomessa käsityöllä valmistettu ensimmäinen satsi saippuoita myytiin hetkessä loppuun. Nyt niitä on saatavilla taas lisää.

Sarjasta löytyy kaikki tarpeellinen: saippuat keholle ja hiuksille sekä tiskaukseen ja kodin puhdistukseen.


-Saippuoiden suunnittelu, oikeiden raaka-aineiden metsästys, valmistus ja testaaminen on ollut ihana prosessi, jossa olen oppinut paljon uusia asioita lempiaiheestani, eli turvallisesta ja ekologisesta kosmetiikasta. Prosessi on vaatinut myös rohkeutta: esimerkiksi kosmetiikka-alan ammattilaisen mielestä Sielunsiskojen saippuassa käytetty patsuli on liian mystinen tuoksu suomalaisten saippuaan. Pidin pintani, ja Sielunsiskojen saippua on osoittautunut todella pidetyksi. Maria kertoo.


Maria Nordinilla on monta intohimoa, joista yksi tavoite minkä jaamme hänen kanssaan nousee ylitse muiden: Haluan että mahdollisimman moni lopettaa muoviin pakattujen nestemäisten pesuaineiden ja shampoiden käytön ja siirtyy käyttämään ekologisia ja turvallisia aitoja palasaippuoita, -shampoita ja tiskaussaippuoita. Isoisoäitini teurasti itse sian ja teki tiskaussaippuan lipeästä ja sianihrasta. Koska enää tiskaussaippuaa ei saa mistään, vaan tarjolla on pelkkiä nestemäisiä synteettisiä pesuaineita, päätin suunnitella ja tuottaa sellaisen itse. Vaihtoehtoja on kaksi. Nämä eivät sisällä sianihraa, vaan ovat kokonaan 100% vegaanisia, sillä tiskaussaippuani on valmistettu kasviöljyistä, Maria kertoo.




Keittiön Hajusteeton Aito palasaippua on nimensä mukaisesti täysin hajusteeton, käsitiskeille, sekä keittiön siivoukseen suunniteltu saippua. Tiskaaminen onnistuu sipaisemalla kostutettua tiskiharjaa saippuan pintaan. Helppoa! Jos tiskaat isomman satsin pesualtaassa, voit myös raastaa pienen määrän saippuaa pesuveteen. Jos tarvitset saippuaa tiskiliinaan, voit sipaista saippuaa kostutetulla liinalla.


Keittiön aito palasaippua saa raikkaan ja virkistävän tuoksunsa appelsiinistä sekä vetiver-juuren eteerisestä öljystä. Tämä tuote sopii loistavasti synteettisille tuoksuille herkistyneille, jotka kuitenkin nauttivat luonnollisista tuoksuista.




Aurinkoinen aito palasaippua sopii keholle, kasvoille, käsille sekä hiusten pesuun. Se saa raikkaan ja virkistävän tuoksunsa appelsiinistä sekä vetiver-juuren eteerisestä öljystä.



Sielunsiskojen Aito palasaippua saa mystisen tuoksunsa patsulista ja puolukasta. Tuote ei sisällä allergisoivia hajusteita. Patsuli tuli suosituksi hippien kukoistuskauden aikaan, jolloin patsulia käyttivät niin naiset kuin miehet. Patsulin sanotaan olevan myös afrodisinen öljy, joka auttaa vapautumaan, kohtaamaan omaa seksuaalisuuttaan ja voi olla avuksi seksuaaliseen kyvyttömyyteen. Tämä tuote sopii loistavasti tuoksuyliherkille, jotka kuitenkin nauttivat luonnollisista tuoksuista.



Sielunsiskojen Aidosta palasaippuasta saatua palautetta:


”Ihana saippua! Ja tuoksu. Raikas, omaperäinen..miellyttävästi saippuan tuoksu leviää koko yksiööni. Suosittelen lämpimästi. Ei enää ihottumia!” "Hei Maria! Minun oli aivan pakko laittaa sinulle viestiä - ostin sielunsiskojen palasaippuan heti kun huomasin päivityksesi loppuviikosta sinun Facebook sivuilla. Et edes usko kuinka montaa tuotetta olen kokeillut minun iholle, toiset kuivattaa, toiset ei imeydy tarpeeksi, toiset ärsyttää, toiset aiheuttaa näppyjä käsivarsiin. Nämä näpyt ovat olleet käsivarsillani niiiiin kauan kun vaan muistan. Mutta tuo Sielunsiskojen saippua! Hävisi näpyt muutamassa pesussa ja ihan itkettää onko tämä edes mahdollista! Et edes usko kuinka monet pesuaineet, rasvat, lääkerasvat olen käynyt läpi, lista on loputon. Haluan kiittää sinua ihana Maria, kun olen saanut sinun ansiosta käyttööni tämän saippuan! Krista” 




SOPOA on saatavilla myös lemmikkieläimille - koirille ja kissoille sopivana versiona. Lisäksi uskallan paljastaa, että SOPO:lta on tulossa pian uusia tuotteita, kuten aivan älyttömän hieno saippuateline, mikä on suunniteltu nimenomaan aidon palasaippuan säilytykseen ja käyttöön sen parhaimmilaan.


Halutessasi keskustella SOPO:n myyntiin ja markkinointiin liittyvistä asioista, voit olla yhteydessä minuun osoitteessa info@soposoap.com


Vaihda sinäkin SOPOON - Muovittoman tulevaisuuden puolesta.



- Emmi Pyykkö


#SOPO #SOPOSOAP #RAAKASAIPPUA #SAIPPUA #SAIPPUAKAUPPIAS

39 views

Helsinki

  • email logo white
  • Facebook - White Circle
  • Instagram - White Circle
  • Black Facebook Icon
  • Black Instagram Icon